Menneet ja aiemmin tapahtuneet...


Niilin Helmet ry:n sääntömääräinen VUOSIKOKOUS
torstaina 22.2.2024 klo 18-20 Perillistenkatu 3 kokoustila, Lappeenranta

Sääntömääräisten kokousasioiden lisäksi suunnittelimme vuodelle 2024 monen moista hauskaa.


LEFFAILTA "Saanko luvan?" tiistaina 2.1.2024 Kulttuuritila Nuijamiehessä

Vuosi alkoi katsomalla elokuva itsestämme :)
Tusina Saanko luvan? -tanssinäytöksessä esiintynyttä tanssijaa oli yhdessä katsomassa joulukuisen shown tallenteen isolta valkokankaalta. Se näytti yhtä hyvältä kuin tuntui!


2023


JOULUTANSSI-ILTA tiistaina 12.12.2023 klo 18-20 Hillokellarilla

Me Helmet Anna N, Annika, Elina, Galina, Kaisa, Mila, Mari, Päivi ja Sanna vietimme tänäkin vuonna perinteisen joulutanssi-illan kera glögin ja pikkupurtavan. Palautimme mieliimme samat kolme tuttua joulutanssia kuin aiempinakin vuosina ja hassuttelimme yhdessä :)
Hauskaa ja helisevää joulua kaikille Helmille ja Helmien ystäville! Tavataan tanssin merkeissä taas ensi vuonna!


Suurkiitos kaikille tanssin lumosta kanssamme nauttineille!

Niilin Helmien järjestämässä Saanko luvan? -tanssinäytöksessä nähtiin värikäs, monipuolinen ja erittäin runsaslukuinen kattaus upeita ja kiehtovia tanssijoita ja esityksiä lappeenrantalaisilta taitajilta. Meitä Helmiä oli viisitoista ja vierailijoita liki kuusikymmentä!

Kiitos ja kumarrus kaikille esiintyjille - sekä omille että vierailijoille, yli satapäiselle yleisölle, Nuijamiehen henkilökunnalle ja tekniikalle sekä Karjalan Kulttuurirahastolle tuesta.

Niilin Helmien tanssiinkutsuun vastasivat
Lappeenranta Burleski
TanssiQ
Lappeenrannan Tanssiurheilijat
ITCCA Etelä-Karjala
Lappeenrannan Tanssiopisto
Nuorisoseura Rajan Nuoret
ARTFIT POLE Studio
Sabrina

Katso lisää kuvia näytöksestä Galleriasta:


Vierailuesitykset Lappeenranta Burleskin burleskinäytelmässä
Punaisen Kievarin Pidot
Savonlinnan Kulttuurikellari 18.11.2023 ja Kulttuuritila Nuijamies 2.12.2023

Niilin Helmet olivat osa Lady Rosen tarinaa Lappeenranta Burleskin burleskinäytelmässä kahdella paikkakunnalla, Savonlinnassa ja Lappeenrannassa. Olipa hauska olla osa huikeaa showta mahtavien yleisöjen edessä.
Kiitos kutsusta - tulemme mieluusti toistekin :)

La Vie en Rose -tanssin kuvia löydät täältä:


Kaikille avoimet itämaisen tanssin peruskurssit syksyllä 2023:
HELMIKURSSIT syksy 2023
neljä (4x 60 min) kurssia tiistaisin 8.8. - 28.11.2023
Hillokellari, Teollisuuskatu 11, Lappeenranta


Niilin Helmet Sataman valoissa
lauantaina 26.8.2023 klo 19.35 - 19.55 Kasinopuistossa

Niilin Helmet esittivät neljä superkaunista tanssia runsaslukuiselle yleisölle Lappeenrannan satamassa kauniissa elokuisessa kesäillassa.
Olipa upeaa katsottavaa!


Onnea Fatima 5 v!
25.8.2023

Ihastuttavan maskottikamelimme Fatiman ensiesiintyminen nähtiin Sataman valoissa viisi vuotta sitten 25.8.2028. Fatima tanssii ja voi hyvin edelleen :)

Katso tästä pätkä Fatiman debyytistä:


Helmien valokuvaussessio
6.6.2023 klo 18 Hillokellarilla ja ympäristössä

Valokuvaaja Joni Kinnunen otti runsain mitoin upeita valokuvia kymmenen Helmen porukasta eri asuissa ja kokoonpanoissa. Olipa hauska kesätiistain kuvausilta!


Kevätkarkelot
tiistaina 30.5.2023 klo 18-20 Hillokellarilla

Tapasimme kevätkauden lopuksi perinteisten kevätkarkeloiden merkeissä. Mukana oli tusina Helmeä tanssin ja napostelujen äärellä. Karkelot ovat maksuttomat jäsenille.


Lappeenranta Burleski -show:
Säihkettä Saimaan Rannalla vol 2
keskiviikkona 17.5.2023 klo 19.30
Kulttuuritila Nuijamies, Valtakatu 39, Lappeenranta

Niilin Helmet vierailivat neljän tanssijan ryhmällä sisaryhdistyksensä Lappeenranta Burleskin showssa helatorstain aattona.
Oi oi mitä Saimaan rannalla tapahtuikaan, kun Helmet päätyivät sinne pitämään hauskaa :)

Katso myös Joni Kinnusen keikkakuvat Helmigalleriasta.

Tässä makupala Helmien esityksestä:

Kehyskuva Annika Vesterinen, ryhmäkuva Jarno Saarimies


Niilin Helmien
HELMIKURSSIT kevät 2023
tiistaisin ajalla 10.1. - 25.4.2023 klo 18-19 ja 19.15-20.15 Hillokellarilla
yleinen 44€ / Niilin Helmien kannatusjäsenet 36€ / Niilin Helmien jäsenet 28€

Keväällä oli tarjolla yhteensä kahdeksan erilaista hauskaa neljän kerran tanssikurssia,
joista osa oli kaikille avoimia ja osa vain Niilin Helmien jäsenille.
Osallistujia oli todella mukavasti: kahdeksalla kurssilla kävi yhteensä 72 kurssipaikan lunastanutta :)


Vain Niilin Helmien jäsenille
Riikka Nykyri: rumputanssikurssi lauantaina 15.4.2023 klo 13-16.15 Hillokellarilla
klo 13-14 rumputekniikka ja kauniit kädet 20€; klo 14.15-16.15 rumpukoreografia 40€; klo 13-16.15 tekniikka ja koreografia 48€

Täysi Hillokellarillinen Helmiä pisti iskut ja shimmyt kohdilleen Riikan taitavassa opastuksessa.
Tanssimme superhauskaa rumpukoreografiaa, josta tuli paitsi hiki myös valtavan hyvä fiilis :)

Suurkiitos, Riikka, ja tervetuloa uudelleen Lappeenrantaan!
T. AnnaA, AnnaN, Anni, Annika, Elina, Hanna, Henna, Iisa, Kaisa, Maija, Marjo, Mila, Outi ja Sanna

"Oho! Myöhän oltiin hyviä!"
"Oho! Myöhän oltiin hyviä!"

Niilin Helmet ry sääntömääräinen vuosikokous, torstai 23.2.2023 klo 18-20, Perillistenkatu 3 kokoustila

Sääntöjen mukaisten kokousasioiden lisäksi suunnittelimme syksyn 2023 tanssinäytöstä.


Niilin Helmien jäsenille: KERTAUSTANSSI tiistaina 7.2.2023 klo 19.15-20.15 Hillokellarilla, 0€

Peruuntuneen kurssikerran sijaan pidimme vuoden ensimmäisen kertaustanssitunnin Niilin Helmien jäsenille.


Hyvää tanssivuotta 2023 kaikille Niilin Helmien jäsenille,
Niilin Helmien kannatusjäsenille ja Niilin Helmien ystäville!


2022


JOULUTANSSI-ILTA tiistaina 13.12.2022 klo 18-20 Hillokellarilla

Me Helmet Anna A, Anna N, Anni, Annika, Elina, Kaisa, Sanna ja Tanja vietimme jälleen perinteisen joulutanssi-illan kera glögin ja pikkupurtavan. Palautimme mieliimme kolme vanhaa tuttua joulutanssia ja hassuttelimme yhdessä :)
Hauskaa ja helisevää joulua kaikille Helmille ja Helmien ystäville! Tavataan tanssin merkeissä taas ensi vuonna!

Tässä pieni tanssahtelu talven ihmemaassa:


Niilin Helmien jäsenten PIKKUJOULUMATKA
Farah Wonderland -tanssinäytökseen Savonlinnaan lauantaina 19.11.2022

Kahdeksan naisen voimin loimme hauskan ja antoisan matkan Savonlinnaan. Farahin näytös Savonlinnan Kulttuurikellarissa oli upea - kiitokset Heli Turuselle lämpmästä vastaanotosta :)


Syksyn 2022 Helmikurssit ajalla 30.8. - 29.11.2022, yhteensä 25 x 60 min

Yhteensä kaksikymmentäviisi tanssinystävää osallistui Niilin Helmien syksyn tanssi- ja kehonhuoltokursseille - suurkiitos kaikille osallistuneille!



Sataman valot lauantaina 27.8.2022 klo 19 Kasinopuiston lavalla Lappeenrannan satamassa

Niilin Helmet ja Fatima sulostuttivat kaunista elokuun iltaa kolmen upean tanssin kokonaisuudella. Yleisö oli yhtä ihana ja lämmin kuin Saimaan rannan iltakin :)

Katso kuvia Helmigalleriasta:


Vain Niilin Helmien jäsenille: kevään 2022 KERTAUSTANSSIT
neljänä tiistaina ajalla 24.5. - 14.6.2022 klo 19-20.30 Hillokellarilla

Tanssimme taas tuttuun tapaan vanhoja ja vähän tuoreempiakin koreografioita yhdessä muistellen ja rennosti tanssien. Viimeisen kerran käytimme jo tulevan kesän esitystanssien treenaamiseen.
Kertaustanssit olivat kaikille Helmille maksuttomat :)


Itämaisen tanssin alkeiskurssit 1 & 2
24.5.-14.6.2022 klo 17 ja klo 18 Hillokellarilla

Olimme superilahtuneita, että teitä tästä ilolla edustamastamme tanssilajsta kiinnostuneita oli niin paljon! Koska ensimmäinen kurssi täyttyi hetkessä, järjestimme mielellämme lisäkurssin, jotta kaikki tanssinnälkäiset pääsivät mukaan.
Molemmat kurssit olivat sisällöltään samanlaiset, ja molempiin myös tuli mukaan sama määrä uusia ihania tanssijoita: täysi kymppi :)


Niilin Helmien jäsenten perinteiset KEVÄTKARKELOT

tiistaina 17.5.2022 klo 17-20 Hillokellarilla

Tusina Helmeä vietti mukavan illan Hillokellarilla tanssin, kirpputorin, jutustelun ja pikkupurtavan äärellä. Saimme taas uusia ideoita tulevaan toimintaan. Kevätkarkelot ovat kaikille Helmille maksuttomat.


KEVÄÄN 2022 HELMIKURSSIT

tiistaisin ajalla 1.3. - 10.5.2022 Hillokellari, Teollisuuskatu 11, Lappeenranta

Tuli uusi vuosi ja uudet kujeet: Helmien tanssipäivä vaihtui tiistaiksi ja paikaksi Lappeenranta Burleskin uusi isompi Hillokellari Prisman takana Teollisuuskadulla.

Järjestimme viisi kurssia. Tarjolla oli jäsenten toiveesta kaikille sopivaa itämaisen tanssin perustekniikkaa ja tekniikan hiomista läpi kevään sekä lisäksi kaksi keskitason koreografiaa. Jessi ohjasi Azerbaidžanin euroviisuun Mata Hari tekemänsä tanssin, ja Sanna keksi kolmeminuuttiseen rumpubiisiin koreografian. Kevätkauden päätteeksi oli tarjolla kaikille tasoille sopivaa ja ennen kaikkea hyvää tekevää tanssitekniikkaa ja kehonhuoltoa: Jessin ja Annin avulla pidimme hyvää huolta tärkeimmästä tanssivälineestämme eli itsestämme.

Kurssi 1 Mila: 30€ / 5h
Kurssi 2 Jessi: 30€ / 5h
Kurssi 3 Sanna: 24€ / 4h
Kurssi 4
Sanna: 24€ / 4h
Kurssi 5
Jessi ja Anni: 18€ / 3h
Kaikki
viisi kurssia 99€ / 21h


Itämaisen tanssin kurssi: Heli Turunen

lauantai 23.4.2022 klo 13-17 Capoeirasali, Teollisuuskatu 11, Lappeenranta

Tusina itämaisen tanssin ystävää nautti kokonaisen lauantai-iltapäivän tanssista!
Heli Turunen Savonlinnasta piti meille ah niin hauskan ja antoisan kurssin, jolla ensin palautimme tärkeät tanssitekniset perusasiat mieleemme ja liikekieleemme, ja sen jälkeen opettelimme vauhdikkaan ja sopivan haastavan poppis tanssin lattarimaustein ja bilefiiliksellä :)
Suurkiitos Heli, ja iso kiitos Reetta, Kristiina, Maija, Teija, Minna-Maria, Anni, Anne, Tanja, Annika, Kaisa, Sanna, Mila ja Outi!


Niilin Helmet ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS

tiistai 22.2.2022 klo 18-20 Perillistenkatu 3 kokoustila, Lappeenranta

Yhdistyksen kokous teki jälleen pieniä, isoja ja etenkin erinomaisia päätöksiä. Odotamme innolla alkavaa tanssivuotta!


2021


Helmet Ovat Ikuisia -leffailta ti 21.12.2021 klo 18 Kulttuuritila Nuijamies

Helmillä oli upea tilaisuus katsoa 20 v näytöksen tallenne isolta valkokankaalta sen aidolla tapahtumapaikalla!
Olipa mukavaa katsottavaa - tuo näytös näytti yhtä hyvältä katsottuna kuin se tuntui silloin esittääkin :)
Tästä tuli hyvä, lämmin ja hellä joulumieli joka Helmelle.


Niilin Helmien jäsenten perinteinen JOULUTANSSI-ILTA ke 8.12.2021 Hyvä Vire Studiolla

Tusinan verran Helmiä oli mukana ties monennen kerran järjestetyssä Helmien iki-ihanassa joulutanssi-illassa tanssimassa jouluisia tansseja ja viihtymässä ystävien seurassa rennoissa tunnelmissa. Tonttulakkipakkoa ei ollut, mutta hyvin suosittu asuste se kuitenkin oli :) Yhdistys tarjosi glögiä ja pientä naposteltavaa.


Niilin Helmien omat NÄYTÖSJATKOT JA PIKKUJOULUT la 27.11.2021 klo 22 Ravintola Lalo

Heti Ikuisten Helmien jälkeen jatkoimme iltaa yhdessä ruokaillen ja rennosti aikaa viettäen. Mukana oli reilusti yli kaksikymmentä Helmeä, kannatusjäsentä ja avecia. Kiitos kivasta illasta koko hauskalle porukalle ja ravintola Lalolle loistavasta palvelusta!


Niilin Helmet ylpeänä esitti: Helmet Ovat Ikuisia 20 v juhlanäytös
lauantai 27.11.2021 klo 19, Kulttuuritila Nuijamies, Valtakatu 39, Lappeenranta

Yhdistyksemme tanssitaival on jatkunut iloisena ja helisevänä Helminauhana jo kaksikymmentä vuotta! Itämaisen tanssin lumovoima ja jäsentemme uskollisuus on pitänyt toimintaamme yllä läpi vuosien, ja tanssijoiden idearikkaus tuo hauskaa vaihtelua ja uudistumista tansseihimme. Tähän juhlanäytökseen olimme koonneet monipuolisen valikoiman hyvin eri tyylisiä ja eri tunnelmaisia tansseja, joista varmasti löytyi jokaiselle jotakin - tai kaikille kaikkea :) Neljätoista yhdistyksemme jäsentä valmisteli näytöksen, josta olemme aidosti ylpeitä. Saimme seurata maskottikamelimme neiti Fatiman tutustumista showmaailmaan, ja mukaan oli kutsuttu myös sisaryhdistyksemme Lappeenranta Burleskin tanssiryhmä, joka toi väriä ja 1920-luvun glamouria Nuijamiehen iltaan.

Suurkiitos kaikille näytökseen osallistuneille esiintyjille, taustavoimille, tukijoukoille - ja tietenkin upealle yleisölle!

Lisää kuvia Helmigalleriassa:


Helmien Koronakilojen Ulkoilutus -ulkotreenit heinäkuussa 2021

Ulkotreeneistä toteutettiin vain ensimmäinen - Suomen suloinen suvisää esti toisen kerran. Olipa hauska tanssia pitkästä aikaa ja vielä ulkona kivassa säässä!


Niiliin Helmet ry sääntömääräinen vuosikokous 2021 keskiviikkona 26.5.2021 klo 18-19.30 etäkokouksena

Pienistä käyttäjien etäkokousteknisistä hapuiluista huolimatta Helmien vuosikokous saatiin kunnialla läpi ja kaikki kymmenen osallistujaa pysyivät mukana loppuun asti. Kokousasioiden jälkeen sovimme myös seuraavan tapaamisen: päätimme lähteä yhdessä ulos kesäiltaa viettämään.


2020


Niilin Helmien pikkujoulut lauantaina 5.12.2020

Kiitokset kaikille pikkujouluissa mukana olleille! Oli taas kerran niin kivat Helmi-hippalot :)
Erityiskiitos mestre Gharronnelle, joka johdatti meidät capoeiran maailmaan.

Vain Niilin Helmien jäsenille: SYKSYN 2020 HELMIKURSSIT keskiviikkoisin klo 19-20 Studio Hyvä Vire, Kauppakatu 61, Lappeenranta

Helmille oli tänä syksynä tarjolla kaksi todella upeaa koreografiakurssia: Milan aistikas fuusiofiilistely ja Kristiinan hauska khaleegitanssi.

Kaikille avoimet syksyn 2020 ITÄMAISEN TANSSIN PERUSTASON KURSSIT keskiviikkoisin klo 18-19, Hyvä Vire studio, Kauppakatu 61, 2. krs, Lappeenranta

Niilin Helmet tarjosi kolme perustason itämaisen tanssin kurssia, joille voi osallistua kuka tahansa tanssitaustasta riippumatta. Kursseilla opeteltiin itämaisen tanssin perustekniikkaa, jota sovellettiin helppoon koreografiaan. Jokainen kurssi oli 5 x 60 min.

  • Milan peruskurssilla tanssittiin hauskan oriental popin rytmiin.
  • Sannan kurssilla harjoittelimme biisiin Shape of You oriental version lyhyen koreografian, jossa otimme erityisesti kädet huomioon tanssiessamme.
  • Elina opetti meille kauniin huivitanssin.
  • Elokuun kertaustanssit 12.8. ja 19.8.2020 klo 18-20, Hyvä Vire studio, Lappeenranta

    Elokuussa ennen varsinaisten tanssikurssien alkamista yhdistys tarjosi jäsenille kaksi ilmaista kertaustanssikertaa. Mukana oli mukavasti Helmiä, ja tanssitkin muistuivat hyvin mieliin pitkästä tauosta huolimatta.

    Niilin Helmien SAUNAILTA la 15.8.2020, Prinsessa Armaada

    Tanssilauantain päätteeksi kymmenkunta Helmeä kävi nauttimassa maisemalöylyistä laivaravintola Prinsessa Armaadan saunassa. Päälle vielä hyvää ruokaa ja pari saunajuomaa, niin kesäisestä Helmi-päivästä tuli täydellinen!

    Amanda Nousiaisen tanssilauantai: Tribal Fusion ja twerk 15.8.2020, Caopeira-sali, Lappeenranta

    Niilin Helmet saivat nauttia vierailevan opettajan superhyvistä tanssikursseista viiden tunnin edestä! Amanda Nousiainen Turusta piti meille kaksi tribalkurssia ja lisäksi vielä hikitakuutwerkin :) Mukana oli parikymmentä osallistujaa, sekä Helmiä että muitakin tanssin ystäviä. Kiitos, Amanda, olipa hauskaa!

    Kesäkertaukset 3.6. ja 10.6.2020 Hyvä Vire studio, Lappeenranta

    Yhdistys tarjosi jäsenille ilmaiset kahden tunnin kertaustanssikerrat kahtena keskiviikkona kesäkuun alussa. Osallistujia oli mukavasti, ja tanssi maistui taas pitkän tauon jälkeen makoisalta :)

    Kevään 2020 Helmikurssit, Hyvä Vire studio, Lappeenranta

    Helmikurssi 1: 15.1. - 12.2.2020 keskiviikkoisin klo 19-20 (5 x 60 min):  Amanda Nousiaisen nykytanssivaikutteinen koreografia / Elina Ylä-Outinen.
    Helmikurssi 2: 19.2. - 11.3.2020 keskiviikkoisin klo 19-20 (4 x 60 min): itämaista suomalaiseen musiikkiin / Maiju Svenström-Vimm.

    Poikkeuksellisen kevään vuoksi Helmikurssi 2:n viimeinen kerta jäi pitämättä ja Helmikurssi 3 jouduttiin perumaan kokonaan. Kursseilla oli runsaasti osallistujia, ja ehdimme oppia kaksi hienoa ja hauskaa tanssia, joten kevät oli kaikesta huolimatta antoisa.

    Niilin Helmien kevään 2020 peruskurssi 15.1.-12.2.2020, Hyvä Vire studio, Lappeenranta

    Tänä keväänä pystyimme toteuttamaan vain yhden peruskurssin suunnitelluista kolmesta. Harmi. Onneksi se yksi oli sitäkin hauskempi: Elina Ylä-Outinen oli tehnyt meille rempseän rumpukoreografian.

    Niilin Helmet ry:n sääntömääräinen VUOSIKOKOUS

    pidettiin sunnuntaina 1.3.2020 klo 15-17 Lappeenrannan ravintola Teerenpelissä. Viisitoista yhdistyksen jäsentä nautti teetä ja lämpimiä voileipiä, ja käsitteli sääntömääräisen asioiden lisäksi paljon muitakin tulevaan toimintaan liittyviä suunnitelmia, yhtenä tärkeimmistä yhdistyksen 20-vuotisnäytös vuonna 2021.

    Niilin Helmet & Lappeenranta Burleski: Ou Mai Tease 'n' Love, perjantai 14.2.2020 klo 21, ravintola Amarillo Arena, Lappeenranta

    Niilin Helmet oli jälleen kutsuttu vieraileviksi esiintyjiksi Lappeenranta Burleskin estykseen. Amarillon ystävänpäivän teemaillassa nähtiin muun ohjelman ohessa tarina kuningatar Kleopatran palatsista tanssijattarineen ja muine viihdyttäjineen, mihin Helmet sopivat paremmin kuin hyvin!


    2019


    Niilin Helmet & Lappeenranta Burleski: Ou Mai - Kinkkuja & Kimalletta, lauantai 21.12.2019 klo 22.30, ravintola Lamppu

    Niilin Helmet oli kutsuttu vieraileviksi esiintyjiksi Lappeenranta Burleskin showiltaan. Helmet tanssivat mm. näyttävän tribaltanssin osana illan värikästä kattausta. Tupa oli täysi itämaisilla Helmillä maustetun upeanhauskan joulurevyyn katsojia!

    Niilin Helmien PIKKUJOULUT, lauantai 7.12.2019, Hillokellari klo 18 & ravintola Lalo klo 20

    Tusina hohtavaa Helmeä valaisi vesisateista joulukuun iltaa hehkuvalla olemuksellaan ja säteilevällä juhlamielellään! Aluksi hauskuuttelimme Lappeenranta Burleskin Hillokellarilla: ohjelmassa oli Introduction to Burlesque by ZiiZii Baker. Helmet heittäytyivät rooleihinsa täydellä sydämellä ja virtuoosimaisella taidokkuudella, joten näyttämölle loihtimastamme pop-up burleskishowsta tuli aivan huikean hauska ja hurmaava elämys. Pearls'n'Tease -esityksen ;) jälkeen maistuivat ravintola Lalon herkulliset ruoat ja juomat unohtamatta perinteisiä glögejä, joilla toivotimme hauskaa joulua kaikille Niilin Helmille!

    Niilin Helmien perinteinen JOULUTANSSI-ILTA keskiviikkona 4.12.2019 klo 18-20, Hyvä Vire, Kauppakatu 61, Lappeenranta

    Tonttuhatut saivat kyytiä, kun kymmenkunta Helmeä jälleen kerran tanssi rennosti fiilistellen Helmien tuttuja jouluisia tansseja ja mutusteli glögiä ja pikkupurtavaa. Joulutanssi-illat tajoaa perinteisesti yhdistys jäsenilleen.

    KERTAUSTANSSIT keskiviikkona 27.11.2019 klo 18-20 Hyvä Vire, Kauppakatu 61, Lappeenranta

    Tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin koreografioita oli kertaamassa toista kymmentä Helmeä. Tunnelma oli rento, ja vaikka tanssit sujuivat - hmmm - miten sujuivat, hauskaa kaikilla oli! Kertaustanssi-ilta oli kaikille jäsenille avoin ja maksuton.

    SYKSYN 2019 HELMIKURSSIT ajalla 14.8.-20.11.2019 klo 19-20, kolme kurssia, 5 x 60 min/kurssi, Hyvä Vire, Kauppakatu 61, Lappeenranta

    Syyskaudella järjestettiin Niilin Helmien jäsenille kolme erilaista koreografiakurssia, joista sai valita mieluisensa tai ottaa vaikka kaikki kolme! Ensimmäisenä haasteena oli oppia Elina Ylä-Outisen ohjaamana huikea rumpukoreografia, seuraavana Jessi Sahlbergin oma huivitanssi ja kolmantena uppouduimme vauhdikkaaseen Bollywoodiin. Kurssihinnat olivat 25,00 € / 1 kurssi, 45,00€ / 2 kurssia ja 60,00 € / 3 kurssia.

    ITÄMAISEN TANSSIN PERUSKURSSI keskiviikkoisin 18.9.-20.11.2019 klo 18-18.45, yht. 10 x 45 min, Hyvä Vire, Kauppakatu 61, Lappeenranta

    Kurssilla tutustuttiin kiehtovaan itämaiseen tanssiin, sen pehmeän naisellisiin liikkeisiin, näyttäviin iskuihin, kauniisiin käsiin ja valloittaviin värinöihin. Kurssille osallistui huikeat viistoista uutta ja vanhaa tanssinharrastajaa nauttimaan mukavista tanssitunneista Niilin Helmien kanssa! Ohjaajina olivat Jessi Sahlberg ja Elina Ylä-Outinen. Peruskurssin 10 x 45 min hinta oli 57,00 euroa, Niilin Helmien kannatusjäsenet 52,00 euroa, Niilin Helmien jäsenet 47,00/27,00 euroa.

    Sataman valot lauantaina 31.8.2019 klo 19.45-20.00

    Tänäkin vuonna kesän päätteeksi Niilin Helmet esiintyivät Lappeenrannan satamatorin päälavan edustalla elokuun iltahämärissä. Neljän Helmen komea tanssiesitys tarjosi upeaa katsottavaa kauniissa kesäillassa viihtyvälle yleisölle.

    Lappeenrannan kaupungin kesäkonsertit: Tanssikonsertti Kesäteatterilla sunnuntaina 11.8.2019 klo 18-19

    Kesäteatterin lavalla Linnoituksessa esiintyivät Helmet & Fatima yli kymmenellä erilaisella tanssilla!

    Lappeenrannan kaupungin kesäkonsertit: Hiekkalinna lauantaina 10.8.2019 klo 13-14

    Niilin Helmet ja kameli Fatima kävivät Lappeenrannan satamassa Hiekkalinnalla viihdyttämässä kauniista kesäpäivästä nauttivia kesävierailijoita.

    Helmien omat KEVÄTKARKELOT 15.5.2019 klo 18-20

    Toivotimme kesän tervetulleeksi yhdessä tuttuja tansseja tanssien ja pikkupurtavaa nauttien. Samalla tanssimme myös viimeisen kerran Palvelukeskuksella ja sanomme heipat pitkäaikaiselle hyvin palvelleelle tanssipaikallemme. Karkeloissa oli myös kirpputori.

    HUIVITANSSIKURSSI (1x 60 min + 2x 90 min) / Mila Brisk

    Perinteinen kevään tanssikurssi järjestettiin kolmena keskiviikkona ajalla 17.4.0-8.5.2019. Ensimmäinen tunti oli huivitekniikkaa, ja lopuilla opittiin huivikoreografia. Kurssin hinta oli 25,00€, ja se oli tarkoitettu vain Helmille.

    Helmi Vintage & kuohuvaa lauantaina 13.4.2019 klo 15

    Kymmenisen Helmeä kokoontui katselemaan vanhoja näytös- ja tanssivideoita, kuuntelemaan musiikkia, juttelemaan mukavia, nauramaan ja höpsöilemään, ja tietenkin syömään herkkuja ja nauttimaan kuohuvaa.

    Kuvat alla: 1. Tarinan mukaan Chicagon maailmannäyttelyssä vuonna 1893 esiintyi itämainen tanssijatar nimellä Little Egypt. Tästä alkoi raqs sharqin maailmanvalloitus. 2. VintageHelmet Sanna, Galina, Maija, Anne ja Kaisa. 3. Itämaiset tanssijat olivat suosittu aihe viihdeteollisuudessa.

    Niilin Helmien 11. ITÄMAISEN TANSSIN NÄYTÖS Yalla Fatima! Yalla!

    lauantaina 9.3.2019 klo 19-21 Lappeenrannan Hotel Scandic Patriassa

    Satapäinen yleisö kävi katsomassa Niilin Helmien tanssijoiden ja heidän maskottikamelinsa Fatiman moninaisia tanssiesityksiä. Tuttuun tapaan myös tämä Niilin Helmien yhdestoista näytös sisälsi sekä perinteisiä itämaisia tanssiesityksiä että monista eri tanssityyleistä vaikutteita ottaneita fuusiotansseja niin rymäkoreografioina kuin sooloesityksinäkin. Erilaisia tanssinumeroita oli peräti kaksikymmentä! Vierailijana näytöksessä esiintyi TwoStep Tanssistudion streetryhmä 2StepCrew omilla upeilla tanssinumeroillaan.

    Niilin Helmet ry:n sääntömääräinen VUOSIKOKOUS

    pidettiin torstaina 7.2.2019 klo 18-20.30 Lappeenrannan Me-talolla. Käsittelimme sääntömääräiset vuosikokousasiat, suunnittelimme tulevalle vuodelle monenlaista toimintaa ja keskustelimme Yalla Fatima! Yalla! -näytöksen järjestelyistä.


    2018


    Niilin Helmien JOULUTANSSI-ILTA keskiviikkona 12.12.2018 klo 18.30-20

    Niilin Helmet tarjosi jäsenilleen perinteisen joulutanssi-illan glögillä ja pipareilla höystettynä. Otimme tonttulakit mukaan ja tanssimme jouluisia tansseja yhdessä Helmi-tonttujen kesken!

    Niilin Helmien PIKKUJOULUT lauantaina 24.11.2018

    Tänä vuonna ohjelmaksi valittiin burleskishow Kulttuuritila Nuijamiehessä. Vietimme hauskan illan yhdessä ruokaillen, rupatellen ja tanssien. Ilta oli omakustanteinen.

    Niilin Helmien jäsenten omat KESKIVIIKKOKERTAUKSET

    Kertasimme tuttuja koreografioita joka keskiviikko loka- ja marraskuussa 2018 klo 19-20 Palvelukeskuksen salissa. Kertaustuntien hinta: 15,00€ / 9x60 min TAI 5,00€ / kerta käteisellä paikan päällä.

    ART@BARS 2018, Lappeenranta

    Niilin Helmet esiintyivät lauantaina 8.9.2018 klo 15 ravintola Lampun edustalla ulkona. Kaikille avoin tapahtuma.

    SATAMAN VALOT 2018

    Niilin Helmet ja kameli Fatima esiintyivät sataman päälavalla lauantaina 25.8.2018 klo 20.50. Kaikille avoin tapahtuma.

    KANSALAISTOIMINNAN FIESTA JA MAHDOLLISUUKSIEN TORI

    Niilin Helmet esiintyivät ja esittelivät yhdistyksen toimintaa Lappeenrannan Marian aukiolla lauantaina 18.8.2018 klo 14-17. Kaikille avoin tapahtuma.

    BOLLYWOODKURSSI (2 x 1 h ja 2 x 1,5 h) / Elina Räsänen

    Keskiviikkoisin 15. ja 22.8. klo 19-20 ja 29.8. ja 5.9.2018 klo 19-20.30, Palvelukeskuksen pieni sali (Kauppakatu 58-60, Lappeenranta). Helmet: 35,00 € Kannatusjäsenet: 39,00 €. Ei-jäsenet: 43,00 €.

    HELMIEN KEVÄTKARKELOT (2h)

    Keskiviikkona 16.5.2018 klo 18-20. Jäsenten perinteinen kevättapahtuma. Maksuton Helmille!

    SIIPITANSSIKURSSI (3 x 1,5 h) / Jessi Sahlberg

    Su 29.4. klo 17-18.30, ke 2.5. ja ke 9.5.2018 klo 18-19.30, Palvelukeskuksen iso sali (Kauppakatu 58-60, Lappeenranta). Helmet: 32,00 €. Kannatusjäsenet: 35,00 €. Ei-jäsenet: 38,00 €.

    VÄLINETEKNIIKKAA (2h) / Sanna Pekari

    Tiistaina 24.4.2018 klo 18-20, Palvelukeskuksen pieni sali (Kauppakatu 58-60, Lappeenranta). Helmet: 14,00 €. Kannatusjäsenet: 16,00 €. Ei-jäsenet: 18,00 €.

    ZILLIKURSSI (1,5h) / Maiju Svenström-Vimm

    Sunnuntaina 10.1.2018 klo 18-19.30, Palvelukeskuksen pieni sali (Kauppakatu 58-60, Lappeenranta). Helmet: 8,00 €. Kannatusjäsenet: 10,00 €. Ei-jäsenet: 12,00 €.

    ...ja paljon muuta aiempina vuosina.